Alku

En ole koskaan pitänyt itseäni kummoisenakaan mökkeilijänä. Jos on suunniteltu viikonloppureissua kaksin tai isommalla porukalla ja vaihtoehtoina ollut kaupunkikohde tai jonkun mökki, olen taatusti hypännyt mieluummin junaan ja majoittunut hotelliin, kuin valinnut jalkaani kumisaappaat ja reissannut huussin äärelle. Mökkeilystä nousi ensimmäisenä aina mieleen hyttyset, hämähäkit ja hieman ummehtunut makuupussiyöpyminen jossakin jonkun lautatönössä. Ne pitkät minuutit ja vieläkin pidemmät päivät. Grillimakkarat ja kertakäyttöiset astiat, savunhaju jokaisessa vaatteessa ja loputon saunapuiden kantaminen ja tulipesien lämmittäminen. Ja se ihana tunne, kun vihdoin sunnuntaina pääsi autoon ja kotimatka sai alkaa. 

Kunnes pääkopassa jokin naksahti, epäilen vahvasti ikääntymistä. Huomasin salaa haaveilevani omasta kesämökistä. Mitä ihmettä?

Ensin ajatus pyöri omissa ajatuksissa jokusen vuoden, mutta minulle ja monelle muullekin suomalaiselle koronapandemia antoi vähän vauhtia ja meitä haaveilijoita eksyi laumoittain etuovi.comiin "vähän vain katselemaan".

Ja siitä katselusta tulikin pian vakavampaa, vähän turhankin vakavaa... Mökkejä oli tarjolla todella runsaasti, niin runsaasti että pää oli aivan pyörällä ja samoja ilmoituksia katsoi monta kertaa päivässä. Lopulta päätin itselleni ne asiat, joita mökiltä on ehdottomasti löydyttävä: hirsirunko, sijainti meren rannalla, maksimissaan kolmen tunnin ajomatka, takka. Ja humps, tarjonta putosi melko lailla pienempään.

Alkoi jokapäiväinen ilmoitusten tarkkailu. Ja useampaa kohdetta kävimme katsomassakin: Kustavi, Taivassalo, Naantali, Houtskari, Pyhämaa, Pyhäranta, Parainen, Korppoo.... Ja vihdoin, Uusikaupunki. Mökki saaressa, soutuvene kuuluu kauppaan. 

Kuvat mökistä olivat todella hyvät ja esittelykin selkeä, välitysfirmana toimi Bo Lkv (ja näin jälkikäteen vielä suuri kiitos heille, kaikki sujui todella mallikkaasti!) Hinta oli hieman yli budjetin, mutta päätin silti lähteä katsomaan tätä kohdetta.

Ja tiedättekö sen tunteen, kun tiedätte saapuneenne perille? Se onkin tunne, jota on vaikea sanoin kuvailla, mutta kun sen tuntee niin sen tunnistaa. Ja tuo tunne iski minuun sillä hetkellä, kun astuin veneestä rantaan ja näin tulevan kesämökkini. Tässä se on, etsintäni oli päättynyt.

Saunatupa on rakennettu samoilla vuosilla, kuin minä olen syntynyt ja itse päämökki on valmistunut vuonna 2010. Mökkiä on rakennettu rakkaudella ja huolella, mökkeilystä on pyritty tekemään täällä mahdollisimman helppoa sekä kesällä että talvella. Ja mikä parasta, lasten kanssa eläminen on huomioitu täällä hienosti! Kiersimme välittäjän kanssa paikat läpi, hän kertoi rehellisesti hyvät puolet ja huomiota kaipaavat asiat, tutustutti saareen ja kertoi Uudenkaupungin palveluista. Sain aivan rauhassa tutustua nurkkiin ja kuulostella tuntojani.

Kaupat syntyivät ja kuukautta myöhemmin vietin ensimmäistä viikonloppuani omalla saarimökilläni, Unholan emäntänä 💙 

Tuona viikonloppuna vietettiin saaristossa (ja muuallakin toki) venetsialaisia. Niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan lukemaan mökkeilyyn hurahtanutta elämääni saaristossa! Luvassa muun muassa hirsimökin sisustamista, ajanviettoa merellä, saaristotontin hoitoa ja omia haaveitani ja ideoita. 

- Jenna