Käärmeet saaristossa

 

Kyykäärme venevalkamassa. Tämä yksilö oli sen verran paksu, että se taisi sulatella ateriaansa kevään ensimmäisinä lämpöisinä päivinä.

Yksi eniten tunteita ja mielipiteitä herättävä luonnoneläin taitaa olla käärme. Varsinkin vielä tuo "jussipaitainen" ja myrkyllinen kyy. Ja ymmärrän ihmisten tuntemukset inhosta pelkoon oikein hyvin! Varsinkin pienten lasten ja koirien kanssa saa olla jatkuvasti tarkkana, kun kulkee kyykäärmeille sopivissa maastoissa. Yksi purema koiralle voi olla pahimmillaan hengenvaarallinen tai ainakin kallis eläinlääkärilasku. 

Yritän kuitenkin tässä postauksessa avata käärmeiden hyödyllisyyttä ja ehkä jopa innostaa ihmisiä tutkimaan kyseisiä kavereita hiukan. Yleensä pelko väistyy tai ainakin pienenee, kun jostakin asiasta tietää enemmän. Aloitetaan kyykäärmeestä!

Tämän yksilön yli hypimme vahingossa useampaan kertaan, kun poistuimme veneestä mantereelle ja mantereelta takaisin veneeseen. Lopulta kyy kyllästyi touhuihimme ja poistui paikalta, pari hienoa kuvaa se antoi kyllä ottaa! 

Meillä on täällä saaressa melko paljon kyykäärmeitä. Ensimmäisenä vuonna löysin niiden talvehtimispaikan saaren vastarannalta ja käyn siellä joka kevät katsomassa käärmeiden heräilyä. Joinain päivinä kyseisellä paikalla käy varsinainen kuhina, kun käärmeet ovat liikkeellä yhtäaikaa. Toisina vuosina taas kallio saattaa olla täysin hiljainen. Useamman nahan olen nähnyt, kun talvitakki on vaihdettu uuteen kuosiin.

Kevään heräilevät käärmeet. Näiden talvipaikalla on aurinkoinen kalliorinne, jossa useita isoja kivikkoja piilopaikaksi. Kyy varoittaa, jos menee liian lähelle sitä. Tämä kuva otettu ilman zoomia ja kännykällä. Kumarruin vielä hiukan lähemmäs, jolloin alkoi äänekäs puhina. Käärmeiden selkeä viesti: "älä tule lähemmäs".

Nahoista on kiva mittailla yksilöiden pituuksia. Kaikki löytämäni ovat olleet alle puolen metrin, noin 40cm.

Näille tutkimusretkille en tietenkään ota koiraa mukaan enkä lapsia. Menen yksin tai kiinnostuneen aikuisen kanssa ja varustaudun pitkävartisilla kumisaappailla. Kyiden alueelle saapuessani liikun rauhassa ja katson jatkuvasti jalkoihini ja seuraaviin askeliin. Ja huom, minä tosiaan saavun heidän alueelle, ei toisinpäin. Ei ole mikään kiire liikkua ja jos haluan niitä nähdä, kaikki ylimääräinen tömistely pitää karsia pois. Kun saan käärmeet näköpiiriin, seisahdun ja jään niitä katselemaan. Useasti alkuun sydämeni hakkaa ja iho nousee kananlihalle kyitä katsellessa. En inhoa niitä enkä juuri pelkääkään, mutta koen sellaisen "huh"-reaktion joka ikinen vuosi. Kehoni ja mieleni siis reagoi myrkkykäärmeen katseluun melko alkukantaisellakin tavalla.

Joku joskus kertoi, että reagointimme käärmeisiin johtuu ajoistamme apinoina. Käärme viidakossa merkitsi vaaraa, jolloin apinat huusivat toisilleen ja varoittivat muuta laumaa käärmeestä. Nyt kun nykyihminen kohtaa käärmeen, tuo sama "apina" huutaa aivoissamme ja varoittaa äänekkäästi lähestyvästä vaarasta. Se sama apina huutaa minunkin päässäni joka kerta, vaikka käsittelenkin myrkyttömiä kuristajakäärmeitä ihan työkseni. 

Kuvassa hyvä "työkaverini" Julkkis, jonka kanssa työskentelen liki viikoittain. Julkkis on kuningaspyton (python regius) ja maailman lempein käärme. Hän on sulattanut monen opiskelijani käärmekammon rauhallisella ja lempeällä otteellaan!

Moni kysyykin, että miksi ylipäätään hakeudun kyiden seuraan?

Ja se onkin hyvä kysymys! Tiedostan kammoavani kyykäärmeitä hiukan. Ja se syy kammoon on niiden myrkyllisyys, ennakkoasenteeni ja mahdollinen kohtaaminen lasteni tai koirani kanssa. Kyyllä on kuitenkin todella iso merkitys luontomme ekosysteemissä ja tasapainon ylläpidossa, joten olen päättänyt siedättää itseäni niille ja ymmärtää niitä paremmin, jotten antaisi pelon hallita tai siirtäisi kammoa eteenpäin lapsilleni. 

Olen huomannut, että kyiden luonteissa on selkeitä eroja. Toiset ovat arempia ja luikkivat pakoon ihmisen haistaessaan. Toiset saattavat lähestyä hajun lähdettä, mutta päättävät poistua toiseen suuntaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen liikkuu tai tömistelee maata. 

Olen nyt viitisen vuotta tutkinut ihan tarkoituksella kyiden sielunelämää tarkemmin ja oppinut seuraavaa:

🐍 Kyyt väistää ihmistä. Yksikään kyy ei ole tullut kimppuuni tai lähtenyt jahtaamaan minua, vaan ne pakenee aina

🐍 Kyy viihtyy metsäisessä maastossa ja kaipaa aurinkoa sekä kalliota ja kivikkoa. Omaa pihamaata muokkaamalla voi tontista tehdä kyylle epämukavan. Meillä esimerkiksi tontti laitettu nurmikolle ja nurmikko pidetään lyhyenä. Kivikkoa löytyy vain rannasta ja kaikki risukasat, polttopuupinot ja muut piilot on siivottu pois.

🐍 Kyyllä on omat talvi- ja kesäpaikkansa ja se on niille uskollinen. Kesäpaikka saattaa olla suo, pellonlaita tai niitty, eli sellainen missä riittää sille ruokaa. Tuo kesäpaikka on hyvin harvoin kaukana talvipaikasta.

🐍 Kun talvi- ja kesäpaikka on selvillä, kyiden asuttamia alueita ja reittejä on helpompi vältellä. Eli tässä kohti tieto lisää viisautta! Varsinkin "muuttomatka" keväisin ja syksyisin näiden paikkojen välillä on niitä todennäköisiä kohtaamisen ajankohtia. Teenkin koirani kanssa eri lenkkireittiä saaressa keväisin ja syksyisin, jotta kohtaaminen kyiden kanssa olisi minimoitu.

Tässä yksi saappaani viereen jäänyt maastoutuja. Olimme ihan vierekkäin, mutta ei se yrittänytkään purra tai puhista.

Lisäksi muistuttaisin, että meillä on täällä Suomessa käärmeiden suhteen onnekas tilanne. Vain yksi myrkkykäärme, joka pyrkii aina väistämään ihmistä ja karttaa asutuksia. Toisin oli esimerkiksi Afrikan reissullani, jossa lähes jokainen käärme oli myrkyllinen ja jotka ihan oikeasti käyttäytyivät agressiivisesti. Ja Indonesiassa käärmeet jopa syövät ihmisiä saaliikseen, joten ehkäpä se asettaa meidän kyyn harmittomampaan näkövinkkeliin. Suomessa ei sentään kukaan joudu käärmeen syömäksi.

Tämä kaveri nautti auringosta Seilin saarella. Ohi käveli purjehtijoita koirineen, mutta kyy ei ollut niistä moksiskaan, aurinko oli sille tärkeämpi siinä hetkessä. Lähemmäs mentyäni se livahti pusikkoon.

Kyiden kanssa meillä ei ole ollut vielä kertaakaan ongelmaa, mutta sen sijaan punkkien kanssa on. Koko saari on niitä täysi ja joka ikinen kesä saan nyppiä punkkeja pois koirastani, lapsistani ja myös itsestäni. Teemme päivittäin tarkkaa syyniä ja nypimme iholtamme pois kipittelevät punkit. Aina silti jokunen kerkeää kiinnittymään ja joka kesä joku meistä syö antibioottikuurin borrelioosia vastaan. Välillä tekisi mieli kulottaa koko saari näiden viheliäisten punkkien takia! 

Borrelioosi ei ole leikin asia, yksi mökkinaapurimme joutui ihan pyörätuoliin saakka punkin pureman ja borrelioosin aiheuttamien oireiden takia. Ja punkit ovatkin yksi syy, miksi puhun käärmeiden puolesta: yksi kyykäärme saattaa poistaa omalta reviiriltään jopa parisataa punkkia kesässä. Kyyn ruokavalioon kuuluvat kaikenlaiset pienet jyrsijät, jotka kantavat ihossaan punkkeja. Jyrsijöitä syödessään kyy tuhoaa niissä olevat punkit ja samalla toki pitää kurissa myös jyrsijäkannan.

Jos koirani joskus kohtaa kyykäärmeen kanssa kohtalokkain seurauksin, se on toki todella huonoa tuuria. Luulen silti, että en vihaisi kyitä, vaikka niin tapahtuisi.

Kyy on ollut nyt parisen vuotta rauhoitettu ja sitä ei saa tappaa ilman perusteltua syytä. Paljon puhutaan kyyn siirtämisestä, mutta esimerkiksi täällä saaressa siirtäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tämä on pieni saari, jossa on tiheästi mökkejä. Jos siirrän käärmeen muualle, vien sen automaattisesti jonkun toisen tontille. Niinpä pyrinkin pitämään pihamaani mahdollisimman epämukavana kyytä varten ja hätistelen sellaiset pihalta aina kovalla töminällä muualle. 

Meillä on pohjoisranta ja se ei ole kyylle mieluisin elinpaikka. Viime vuonna kovat myrskyt kaatoivat puita tässä saaressa ja ilmeisesti kyillä meni elinympäristöt hiukan mullin mallin, sillä kaksi vaeltavaa yksilöä on näkynyt alkukesänä meidän ja naapurin tontilla. Taloksi ne eivät onneksi asettuneet, vaan jatkoivat matkaa sopivammalle alueelle.

Pienen pieni rantakäärme keskellä pihatietä. Ohjasin sen sivummalle, sillä tuossa se olisi liiskaantunut jonkun ohikulkijan jalkoihin.

Sitten mieluisampi käärme, nimittäin täysin vaaraton rantakäärme! Omassa rannassamme viihtyy muutama rantakäärme ja niistä olen onnellinen. Olen rantaan rakentanut kivikkoa, jotta rantakäärmeillä olisi siinä mieluisat paikat ruoansulattamiseen ja auringonottoon. Välillä menee pitkiäkin aikoja, ettei näitä kavereita näe ollenkaan. Sitten saattaakin mennä useampi päivä niin, että jaamme rannan heidän kanssaan.

Paljon edelleen esimerkiksi somen keskusteluissa törmään siihen, että rantakäärme on parhaimmillaan kahtena kappaleena. Vaikka ymmärränkin pelon, reaktiot ja ihmisten inhon, on tuo järjetön tappamisen vimma silti aina todella surullista. Rantakäärmeestä ei ole ihmiselle eikä koiralle mitään vaaraa, joten niiden tappaminen on täysin turhaa ja todella epäinhimillistäkin. Pohdinkin usein näitä keskusteluja lukiessani, että eivätkö ihmiset tunnista rantsua ja kyytä toisistaan, vaan onko taustalla jokin muu syy?

Onneksi on myös paljon heitä, jotka antavat rantakäärmeille tilaa ja rauhaa! Osa tämän lajin edustajista on jopa tottunut reviirillään olevaan ihmiseen niin paljon, että on joko uteliaisuuttaan tai rohkeuttaan tullut tosi lähelle ja ryhtynyt seuralliseksi. Ja mikäpä sen hienompaa, kuin luoda kunnioittava ja arvostava suhde villieläimen kanssa!

Rannassamme viihtyvä rantakäärme on todella pitkä yksilö. Se liikkuu nopeasti ja keltaiset laikut pään molemmin puolin näkyvät selkeästi. Tämä yksilö on helposti tunnistettavissa rantakäärmeeksi.

Rantakäärmeellä on isompi reviiri, kuin kyyllä. Nimensä mukaisesti sitä tapaa rannoilla ja se pitää omalta osaltaan jyrsijäkantaa ja siinä sivussa myös punkkeja kurissa. Tällä hetkellä meidän rantaa asuttaa silloin tällöin kaksi yksilöä, mutta huolisin niitä samalle tontille useammankin. Lapset antavat näille joka kesä nimiä, tämän kesän rantsut kulkevat nimillä Reino ja Vieno. Kovin seurallisia ne eivät ole, mutta uteliaita kylläkin. Ne luikahtavat kivien alle piiloon, jos joku meistä menee lähelle. Pian kivikosta nousee kuitenkin pää, joka tarkkailee pihan touhuja. Yleensä rauhoitamme rannalla olon siksi aikaa, kun nämä paistattelevat päiväänsä.

Rantakäärmeitä on täällä päin lähes jokaisessa kivikossa, mutta niitä täytyy vain osata etsiä. Nämä eivät kaipaa seuraa auringonottoonsa, mutta eivät häiriinny esimerkiksi lasten uimisesta samalla rannalla.

Yleensä rantakäärmeet ovat helposti tunnistettavissa värityksensä vuoksi, mutta esimerkiksi tämä yksilö Seilin saarella olisi ollut helposti sekoitettavissa kyyhyn.

Käärmeen kohdatessa on hyvä pysähtyä ja tarkkailla näkemäänsä. Suurimmassa osassa kohtaamisista on laji tunnistettavissa ihan sekunnissa. Joko näet selkeän sahalaitakuvion tai sitten kirkkaan keltaiset laikut. Toisinaan kuitenkin vastaan saattaa luikerrella esimerkiksi todella tumma rantakäärme, jolla ei ole keltaisia laikkuja lainkaan. Tässäkin kohtaa hetken tarkkailu on parempi ratkaisu, kuin harmittoman käärmeen tappaminen. Lajit voi nimittäin erottaa toisistaan muutamalla muullakin tuntomerkillä. Kyyt ovat useammin lyhyempiä ja "tanakoita" sekä selkeästi verkkaisempia liikkeissään. Rantakäärme taasen voi olla todella pitkä ja solakka sekä hyvinkin nopealiikkeinen. Niiden päät ovat myös hiukan eri malliset, mutta eroavaisuuksia ei välttämättä huomaa kauempaa. Kyyn pää on kolmiomaisempi ja kulmikkaampi ja silmän pupilli viiru. Rantakäärmeellä pää on selkeästi pyöreämpi ja silmän pupilli pyöreä.

Jos kohtaa luonnossa rantakäärmeen, voi jatkaa rauhassa niitä puuhia mitä olikaan tekemässä. Tai sitten voi pysähtyä katselemaan kaunista luontokappaletta. Jos kohtaa luonnossa kyyn, voi tömistellä voimakkaasti tai vaihtaa suuntaa. Jos kohtaa käärmeen, jonka lajista ei ole täysin varma, voi jälleen tömistellä tai vaihtaa suuntaa. Tilaa meille kaikille kuitenkin on ihan riittävästi.

Julkkis ja halihetki työn lomassa ❤️

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, teen töitä muun muassa käärmeiden kanssa ja ne ovat minulle arkipäivää. Rantakäärmeet ja (kuristaja)lemmikkikäärmeet herättävät sisälläni positiivisia tuntemuksia, mutta kyyt ja ulkomailta tuodut muut myrkkykäärmeet herättävät sisäisen apinani paniikin. Kannustan kuitenkin kaikkia (ja samalla itseäni) edes pienesti rohkaistumaan ja tutkimaan luontoa sekä siellä eläviä luontokappaleita! Toiset meistä pelkäävät hämähäkkejä, toiset lintuja ja jotkut susia. Meillä ihmisillä kuitenkin on suuri oppimiskyky ja monesti juuri oppiminen lisää ymmärrystä ympäröivää maailmaa kohtaan.

On syytä muistaa, että ilman tasapainoista luontoa ei ole myöskään ihmistä tai ainakaan hyvinvoivaa sellaista. Ja meidän ihmisten toimien vuoksi luonnon tasapaino on jo järkkynyt. Tästä syystä olisikin syytä kunnioittaa ja arvostaa kotoperäisiä lajejamme, kuten esimerkiksi molempia käärmeitämme.

Nuorin poikani viljakäärmeen kanssa. 

Me aikuiset olemme ihan valtavan suuressa roolissa sen suhteen, että miten tulevat sukupolvet kohtaavat ja käsittelevät maailmaa. Vaikka itse pelkäisimme jotakin, ei meidän tarvitse siirtää pelkoa lapsille tai lapsenlapsille. Kohtaan usein työssäni käärmekammoisia ja joka kerta tarjoan heille käärmettä pideltäväksi. Harvoin he ottavat ensikohtaamisella pytonia syliin, mutta suostuvat yleensä ainakin hipaisemaan sen häntää. Seuraavalla kohtaamisella hipaisu saattaa kestää useamman sekunnin ja sitä seuraavalla käärme voikin olla jo sylissä. Koko tutustumisjakson ajan kerron käärmeiden elintavoista ja lajityypillisistä asioista. Moni ihminen on siinä hetkessä todennut, että tämähän onkin oikeastaan ihan hauska lemmikki. Ei heistä kukaan ole varmastikaan mennyt ostamaan seuraavalla viikolla lemmikkikäärmettä, mutta ajatuksen suunta ja suhtautuminen on jo muuttunut.

Ja koen tämän työni mielekkäimmäksi osuudeksi. Jos asia kerrallaan voin lisätä edes hiukan ymmärrystä ja positiivisempaa suhtautumista käärmeitä ja meidän luontoa kohtaan, olen jossain asiassa sentään onnistunut.

Lemmikkikäärme röntgenissä. Käärmeellä on luusto, keuhkot ja sydän. Ihan kuten meillä ihmisilläkin.

Talvimökkeily on "käärmesaarella" huolettomampaa, varsinkin koiran ulkoiluttamisen suhteen. Mutta eniten nautin siitä, ettei ole yhtäkään punkkia, paarmaa tai hyttystä.

Käärmeiden ja punkkien lisäksi saaren eläinkanta on kattava! Täällä kulkee vuodenajasta riippuen kauriit, peurat, ilvekset, metsäjänikset, sudet ja supikoirat sekä kymmenet erilaiset linnut. Pöllöjä on paljon ja niiden huhuilu on rauhoittavaa kuunneltavaa hämärtyvässä illassa. Sammakoita ja sisiliskoja riittää niin kaislikossa kuin mökin nurkallakin ja kesäyönä näkee lepakoita lentelevän taivasta vasten. Kaikille näille eläimille riittää tilaa ja suopeaa kohtaamista (supikoira tietysti vieraslajina hiukan haastava), joten tilaa ja samaa vastaanottoa soisi myös käärmeille.

Nautitaanhan luonnosta! Suojellen, arvostaen ja kunnioittaen.