Maaseudun tukihenkilöverkko kasvoi yhdellä Jennalla

Tallustelin tänään pellon laitaa ja totesin elämäni olevan melkoisen erilaista, kuin viisitoista vuotta sitten. Vuosien saatossa olen luopunut monista asioista ja niiden ovien sulkeutuessa takanani on uusia avautunut samaa tahtia edessäni.

Nuorena tyttönä aloittelin työelämääni myymälävastaavana italialaisessa vaateketjussa. Palvelin asiakkaita siistissä kostyymissä ja myin pehmeitä cashmereneuleita muun muassa tasavallan presidentille. Mutta en koskaan tuntenut sitä hommaa omakseni. 

Kipuilin asiaa monta vuotta, liian monta näin jälkikäteen ajateltuna. On todella raskasta mennä töihin joka päivä, jos työstä ei lainkaan nauti. Tuohon aikaan olin todella väsynyt ja henkisesti loppu, mutta senkin tajusin vasta näin vuosien perästä.

Mutta elämässä asiat tapahtuu siinä tahdissa, kuin niiden kuuluukin tapahtua ja lopulta uskalsin hypätä siitä maailmasta aivan toiseen.

Hyppyni kantoi maatalouteen. Opiskelin maatalousalalle ja nyt saan tepastella työkseni pellonlaitoja, olla lähellä kotimaista ruoantuotantoa. 

Ja kyllä se sydän vain tietää, kun paikkansa löytää. Tällä hetkellä mun sydän kertoo, että olen tasan siellä, missä nyt kuuluukin olla. Mutaisissa saappaissa ja oljenkorsia hiuksissa, sisimmässäni täysi rauha.

Ensimmäistä kertaa vuosiin olen myös sellaisella työnantajalla, jonka palveluksesta en halua lähteä pois. Missään muussa yrityksessä ei ole suotu uteliaalle sielulle näin suurta kasvua, niin ammatillisessa mielessä kuin omissa kiinnostuksen kohteissakin. Töihin on hyvä mennä, joka päivä.

Niitä pellonlaitoja kulkiessani olen kohdannut paljon ihmisiä. Toisilla pyyhkii todella hyvin, toisilla on suuria haasteita ja loput asettuvat johonkin siihen väliin. Huomaan monessa paikassa kysyväni: "voinko mä auttaa jotenkin?"

Auttamisen halu kasvoi suuremmaksi vuosi vuodelta, väyläni auttamiselle olivat vain liian kapeat. Alkuvuodesta löysin leveämmälle polulle ja hakeuduin Maaseudun tukihenkilöksi. Pääsin alkuhaastatteluun ja sitä kautta koulutukseen, viime viikonloppuna vihdoin pätevöidyin tukihenkilöksi muun ryhmän mukana. Olotilani yhdellä sanalla:      kiitollinen.

Olen itse saanut vaikeina aikoina paljon tukea ja apua ja ehkäpä niiden kokemusten myötä haluan laittaa hyvää eteenpäin myös muille. 

Tiedän, että tässä maassa ja maaseuduilla on paljon yksinäisyyttä ja tilanteita, joissa kuunteleville korville olisi käyttöä. Niinpä täältä löytyy kaksi korvaa ja yksi suu. Olen valmis kohtaamaan ja kuuntelemaan, tarvittaessa pistän myös hanskat käteen ja ryhdyn hommiin. 

Meidän alkutuottajille olen äärimmäisen kiitollinen, te tuotatte meille kotimaista ja puhdasta ruokaa vuoden ympäri ja joka päivä. Se on sellainen asia, jota moni ei pysähdy markettien valikoiman edessä edes ajattelemaan. Ei olisi ruokaa ilman teitä, joten jokaiselle teistä suuri kiitos.

Viikonlopun koulutuksessa katselin ryhmäämme ja tunsin voimaantumista. Olimme jokainen siinä omasta vapaasta tahdosta ja auttamisen halusta. Teemme tätä työtä vapaaehtoisina ja maaseutua sekä maataloutta rakastaen. Jos jossakin porukassa on yhteenkuuluvuuden tunnetta, niin tuossa sitä oli runsaasti. Kääntyisin kenen tahansa heidän puoleensa, jos kaipaisin juttukaveria tai toivon pilkahdusta elämän heitellessä.

Vanhempi poikani haaveilee tulevaisuudesta maanviljelijänä. Olen hänen haaveestaan suunnattoman ylpeä! 💛 Kunpa kotimainen maataloutemme olisi hyvällä ja vakaalla pohjalla, jos hän joku päivä päättää toteuttaa tuon haaveensa. Jokainen viljelijä on maapallomme toiminnassa tärkeä linkki, myös nämä tulevaisuutemme tekijät.

Toivottavasti toimintamme kantautuu sitä tarvitsevien tietoon. Toivottavasti kukaan ei jää elämässään yksin ja hukkaa toivon kipinää arjen haasteissa. Ja jos se kipinä joutuukin välillä hukkaan, niin etsitään sitä yhdessä.

Toimintaamme voitte tutustua täällä 👉 https://tukihenkilo.fi/

Tukea ihmiseltä ihmiselle 

- Jenna